Voiko jälkiruoan tekeminen olla helpompaa? Googlettelin aikani ja Valion sivuilta löysin helpoimmalta kuulostavan reseptin, jonka avulla tuli täydellistä kermavanukasta. Valion ohje oli kuudelle hengelle, mutta me syötiin koko satsi neljän tytön voimin. Vähempikin olisi kyllä riittänyt.

Minulla ei ole kaasupoltinta, joten en saanut ihanan rapeaa pintaa jälkkäriin, mutta tein sen sijaan kuumennetusta sokerista koristeita. En tiedä, että saisiko grillivastuksen alla sokerin karamellisoitua vanukkaan pintaan. Täytyy kokeilla sitä ensi kerralla.

Crème brûlée (4-6:lle)
4,5 dl nestettä (laitoin kermaa 2,5 dl ja maitoa 2 dl)
1/2 vaniljatanko (laitoin 1tl vaniljasokeria)
4 keltuaista
1/2 dl sokeria

Kuumenna neste vaniljan kanssa lähes kiehuvaksi ja vatkaa sen jälkeen muna ja sokeri nopeasti sekaisin. Kaada kuuma neste keltuaisten joukkoon ohuena nauhana koko ajan vatkaten niin kevyesti ettei pinnalle muodostu vaahtoa. Kaada seos annosvuokiin, jotka ovat kuumalla vedellä täytetyssä vuossa tai korkeareunaisella uunipellillä ja paista 190 asteessa 20-25min. Ota vuoat pois uunista, kun seos on hyytynyt, mutta ei vielä kovaa ja jäähdytä niitä jääkaapissa 2-3h.

Jos sinulla on kaasupoltin, niin ripottele kideruokosokeria annosten päälle ja karamellisoi pinta kaasupolttimen avulla. Jos sinulla ei ole kaasupoltinta, niin sulata 1/2 dl sokeria paistinpannulla kunnes se on kullanruskeaa ja kaada se sen jälkeenleivinpaperille hyvin ohueksi levyksi. Anna jäähtyä,  murskaa levy sen jälkeen palasiksi ja ripottele vanukkaan päälle.

Arviointi: *****
Minä en tehnyt karamellilevystä tarpeeksi ohutta, joten koristeet olivat hieman liian paksuja. Maku oli todella hyvä. Ensi kerralla kokeilen laittaa appelsiinin kuorta seokseen, sillä olen joskus syönyt sellaista crème brûléeta ja se oli todella hyvää.

Munanvalkuaisista saa tietenkin tehtyä marenkia! Älkää heittäkö niitä pois. Itse kokeilin tällä kertaa jättisuklaamarenkeja.