Kolmen buffetin jälkeen ymmärrän, kun matkaoppaissa sanotaan:"Kun kyllästyt Vegasin buffetteihin, niin...." Buffetit olivat aivan mahtavia ja niistä löytyi jokaiselle jotakin. Ruoan paljous vaan saa aikaan jossain vaiheessa sellaisen reaktion ettei pysty enää. Kuvia minulla ei oikeastaan ole buffeteista, koska ei sitä ruokamäärää saanut valokuviin tallennettua.

Me käytiin viikonlopun aikana kolmessa eri buffetissa. Illallinen Harrah'sissa, brunssi Ceasar's Palacessa ja illallinen Riossa. Riossa oli eniten erilaisia ruokia (300kpl), mutta se ei ollut mielestäni paras. Kokeilin kuinka paljon voin syödä eri ruokia siellä ja pääsin reiluun 30 eri ruokaan.

1245931900_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jos päättää käydä vain yhdessä buffetissa Vegasissa ollessaan niin suosittelen ehdottomasti Ceasar's Palacea. Lauantain brunssi maksoi suunnilleen 20€. Siellä ei ollut niin paljon eri ruokia mitä Riossa oli, mutta ruoat olivat paljon laadukkaampia. Sen lisäksi rakastan amerikkalaisia aamiaisia, joten siellä oli kaikki mun lempiherkut. Sushiakin maistoin ja se oli ensimmäistä kertaa hyvän makuista mun suussa ja kävin hakemassa jopa lisää. Söin myös hummeria ja ravun jalkoja. On nekin kokeiltu nyt sitten ettei tarvitse missään kalliissa ravintolassa tilata.