Tein uudenvuodenlupauksen. Lupasin alkaa syödä paremmin eli yritän tehdä kaiken itse ja vältellä kemistien tekemiä E-koodilla kulkevia aineksia. Kaksi päivää myöhemmin huomasin, että elämästäni tulee vaikeaa, koska kävin kaupassa ja huomasin, että lupaukseni on hyvin vaikea toteuttaa.

On helppo olla ostamatta sipsejä ja saksassa tehtyjä kuivakakkuja, jotka säilyvät hyvänä 10 vuotta. Vaikeampaa onkin kun siirtyy lihahyllylle. Snellman on keksinyt uuden myyntivaltin - heidän tuotteissaan ei käytetä natriumglutamaattia, joka on aromivahvenne, jonka Tapekin osaa bongata ja näyttää minulle E621 koodina. Leikkeleissä on kuitenkin lähes kaikissa säilöntäainetta E250. Ajattelin että se on ok, koska sitä oli kaikessa. Olin väärässä. Se on nimittäin nitraattia, jonka tehtävä on säilyttää lihan punainen väri. Se aiheuttaa myös syöpää. Pienille lapsille ei tästä syystä saisi antaa kuin korkeintaan yhden nakin päivässä. Mutta kun sitä ja seitsemää eri aromia on leikkeleissäkin! Ja miten minä voin olla syömättä makkaraa? En mitenkään!

Tästä tulee pitkä vuosi ennen kuin unohdan lupaukseni. Hyvää Vuotta 2011 kaikille lukijoille!